perjantai 3. helmikuuta 2012

Here we go

Huuh näin alkaa uusi blogi. Tarkoituksena saada itselle paikka minne kirjoitella omasta elämästä ihan laidasta laitaan. En pidä perinteisessä mielessä päiväkirjaa joten ajattelin, että tätä kautta voisi yrittää saada jotain aikaiseksi. Blogilla ei tule olemaan mitään erikoista teemaa vaan haluan kirjoittaa aikalailla siitä mitä eteen ja mieleen tulee. Tällä hetkellä elämän keskeisiä asioita ovat espanjalainen avopuoliso, unelmatyönmetsästys restonomiksi valmistumisen jälkeen ja pienen 1-vuotiaan koiran kanssa hengailu. Oma perhe on kanssa läheinen ja todella tärkeä osa elämää, ja vähän voidaan sivuta myös painonpudotusta/sen yritystä. Eli toisinsanoen varmaan kaikkea laidasta laitaan.


Sen verran vielä taustatietona, että olen 24-vuotias ja tosiaan syksyllä valmistuin restonomiksi. Poikaystävän kanssa tulee kohta neljä vuotta täyteen, ja siitä noin puolitoista vuotta ollaan suomessa asusteltu raastavan kaukosuhteen jälkeen. Espanjassa olin koulun aikana vaihdossa ja työharjoittelussa ja siksi välillä espanjankieltä tungen teksteihin ja muualle, että pysyisi yllä tuo kieli edes jotenkin. Se on myös minun mielestä tosi kaunis kieli ja tykkään siitä kirjoitettuna, joten siksi tuon blogin otsikon laitoin espanjaksi myös. Vähän säätöä on kaikkien asetusten ja muiden kanssa kun en ole aikaisemmin tällaista ohjelmaa käyttänyt, mutta eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa asetu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti